Haastattelussa Kuumat Siivet -yhtyeen Heidi Horila ja Samuli Toivonen

Kuumat Siivet Dynamon Spotlight-klubilla 3.5. 2017

Turkulainen pop-nelikko Kuumat Siivet julkaisi toukokuun ekalla viikolla debyytti-EP:nsä.

Julkaisun kunniaksi Kuumat Siivet teki kotikaupungissaan kolmen keikan kiertueen. Vappuna yhtye soitti yksityisbileissä kutsuvierasyleisölle. Keskiviikkona 3.5. Kuumat Siivet esiintyi Dynamossa tuoreille bändeille ja artisteille tarkoitetulla Spotlight-klubilla ja perjantaina 5.5. levykauppa 8Raidassa. Jututin Heidi Horilaa ja Samuli Toivosta Dynamon keikan jälkeen.

EP:n graafinen ilme on Matti Rankin käsialaa.

Heidi: Olen Heidi Horila, Kuumien Siipien perustajajäsen, biisintekijä ja laulaja. Musakoulutustaustaa mulla on monipuolisesti aina musiikkiluokasta lähtien. Ekassa bändissä Raumalla olen soittanut joskus 13-14-vuotiaana; sittemmin Turussa useammassakin. Bridget ja Beacon St. Radiants ovat varmaan ne tunnetuimmat kokoonpanot. Wojciechin kanssa tehtiin levynjulkaisun tiimoilta keikkoja vuonna 2012. Nyt olen taas mukana Wojciechissa: Ilmiö-festareille 29.7. on sovittu keikka.

Väännä ja huuda -kirjuri löysi Discogsin listauksista vielä sellaisen kokoonpanon kuin Karhumauri. Mikäs se on?

Heidi: Karhumauri on Heikki Maurisen [naurua] eikun Mauri Heikkisen bändi. [Sattumoisin Karhumaurin ja Wojciechin rumpali Jussi Virkkumaa on juuri käymässä Dynamon backstagella.] Vuonna 2011 tehtiin keikkoja ja albumi Helmi Levyt -merkille. Sitten Mauri katosi Saimaalle, eikä hänestä ole sen koommin kuulunut.

Samuli: Olen Samuli Toivonen, basso ja taustalaulu. Olen kuulemma Kuumien Siipien toinen perustajajäsen [naurua]. Alunperin olen Uudestakaupungista kotoisin, siellä jo oli bänditouhuja. Sieltä muutin Helsinkiin ja perustettiin Ultrasport. Siinä soittelin, sitten tuli Red Carpet -yhtye. Sen jälkeen syntyi Nopat Turku-Helsinki-yhteistyönä ja sitä vieläkin jatketaan. Kun basistia on tarvittu johonkin, olen ollut usein paikalla [naurua].

Heidi: Mä itse asiassa muistan, kun olen nähnyt sut ekan kerran keikalla Ultrasportin kanssa. Se oli VR:n makasiineilla joskus vuonna 2002, muistatko sen klubin nimeä?

Samuli: En kyllä heti muista... Harry Hunksien Marsu on paras -klubi oli yksi, Stella Star Clubilla... sellainen hämärä kellari. Stella Star on ilmeisesti vieläkin Hesarin ja Flemarin nurkilla.

Heidi: Joo, mutta tosiaan ekan kerran näin sut siellä makasiineilla. Mikäs sen paikan nimi oli?

Samuli: Olisko se ollut Alahuone?

Heidi: Varmaan joo.

Samuli: (Ville) Särmällä ja kumppaneilla oli siellä Moroder-disko, pieneen tilaan ahdettuna paljon hyvää musaa. Hieno paikka, mahtava meininki. Hauskaa, että olen päässyt soittamaan kaikenlaisissa hienoissa paikoissa, mitä ei nyt sitten enää ole. Se on kyllä aika yleistä [naurua], kun mennään parikymmentä vuotta taaksepäin. Ei niitä paikkoja enää ole, missä silloin soiteltiin.

Heidi: Ruvettiin sun kanssa soittamaan kimpassa keväällä 2016. Sä olit muuttanut Turkuun, ja sulle piti löytää joku kiva harrastus [naurua].

Samuli: Me oltiin samalla treenikämpällä. Mä olin kokeilemassa saisinko jotain omia biisejä valmiiksi, koska ei niitä oikein kotona pysty tekemään. Mutta sitten tuli Kuumat Siivet vähän niinku tarjottimella [naurua]. Mulla ei ollut kauheen aktiivista toimintaa minkään bändin kanssa. Nopatkin oli tauolla, joten mulla oli aikaa.

Heidi: Kolmella neljästä Kuumien Siipien jäsenestä on pieniä lapsia, joten yhteisen ajan löytäminen jopa kerran viikossa on haaste.

Samuli: Se onkin varmaan viime aikojen suurin saavutus [naurua].

Heidi: Sun kanssa soiteltiin varmaan muutama kuukausi ja mietittiin, että olisi kiva löytää yhtyeeseen muitakin jäseniä.

Ep:n takakansi ja tuoreimmat Kuumat Siivet -jäsenet.

Heidi: Rumpali Lappiksella (Mikko Lappalainen) oli haluja ja aikaa soittaa. Pian sen jälkeen kosketinsoittaja Matti-Juhana (Ikonen) pyysi mua tuuraamaan yhdelle keikalle laulajana. Tiedustelin häneltä varovasti, kiinnostaisiko häntä tämmöinen uusi bändi. Tuumasin, ettei Matti-Juhana millään ehdi, koska hänellä on jo niin monta eri kokoonpanoa (mm. Nightsatan, Daisy). Hän kuitenkin ilmoitti, että voisi kiinnostaakin.

Kuumien Siipien musiikista tulee Väännä ja huuda -kirjurille mieleen Belle & Sebastian (klisee, jonka mainitsemista pyrin välttämään siinä onnistumatta). Rytmisemmistä kappaleista (ja vähän laulusoundistakin) tulee mieleen Saint Etienne. 60- tai 70-luvulta en osaa nimetä ketään artistia, joka muistuttaisi Kuumia Siipiä.

Heidi: B&S-mielikuva tulee varmaan mun ja Samulin pop-taustoista. Se on hyvä juttu, ettei kuulosteta miltään tietyltä toiselta artistilta. Bändi kuulee joissain mun biiseissä jopa hevimelodioita.

Väännä ja huuda -kirjuri pitää teitä molempia englanninkielisen popskenen kasvatteina. Nopat oli skenen ensimmäisiä suomeksi laulaneita bändejä ja nyt 2010-luvulla melkein kaikki bändit ovat suomenkielisiä...

Heidi: Tein alunperin biisejä englanniksi, mutta se jotenkin kuulosti epärelevantilta: ihan sama, mitä hölisen, kunhan se vaan kuulostaa englannilta. Mulla oli hirveä taistelu suomenkielisten sanoitusteni kanssa. Kehtaanko mä esittää näitä ja mitä näistä teksteistä tulee? Sitten mä ajattelin, että ei helvetti [naurua]. Jos mä haluan esittää tämmöistä musaa, mun on vaan kestettävä se. Kyllä mä nyt pystyn tekstieni kanssa elämään.

Heidi: Osa sanoituksistamme on Iina Kansosen käsialaa. Olimme yliopistolla joskus 2008 musiikkitieteen ja luovan kirjoittamisen laulu ja lyriikka -kurssilla, missä tehtiin biisejä. Iinan teksteihin oli jotenkin helppoa tehdä musaa. Hän on tosi taitava sanoittaja ja käyttää hienoja kielikuvia. Me ruvettiin tekemään yhteistyötä ja mä olen edelleen saanut Iinalta tekstejä.

Kreikkalaisessa satamassa on Kansosen sanoitus. Vasta useamman kuuntelun jälkeen Väännä ja huuda -kirjuri höristi korviaan: merimiehet eivät pääse pelkästään valokuviin, vaan myös kertojan sänkyyn...!

Heidi: Pystyn kyllä samastumaan tekstiin. Hauskinta on, kun kuusivuotias tyttäreni laulaa biisin sanoja. Aika kilttejähän nuo EP:n sanoitukset ovat.

Heidi: Biisien säveltäminen on ollut mulle aina paljon helpompaa. Kun teksti on valmiina edessä, soljuu musiikki siihen melkein kuin itsestään.

Heidi: Mulla on aika vahva jazz-tausta, jos sen tässä uskaltaisi paljastaa... Olen ollut jazzbändeissä ja kuunnellut paljon genreä, mutta olen jostain syystä koettanut aiemmin feidata niitä vaikutteita. Osa biiseistämme on ihan poppia. Ujutan sinne kuitenkin jazz-vaikutteita joukkoon. Sitten kun huomasin, että tämä bändi tykkää soittaakin semmoista, niin mikä ettei?

Samuli: Kyllä mukavuusalueella aika vahvasti pysytään. Ei kauheesti, onneksi [naurua] mennä missään äärirajoilla.

Heidi: Hei mieti nyt, mikä rytmiryhmä mulla on? Samuli ja Lappis. Aika kova! Kyllä noi pystyy soittamaan mitä vaan!

Samuli: Kyllä pystyttäis, jos me vaan treenattais [naurua].

Heidi: Mulla on semmoinen haave, että musa vois mennä enemmän improvisoinnin suuntaan.

Heidi: Lappiksen (mm. Boomhauer ja Ben's Diapers) kanssa oli jo vuosia sitten puhetta, että pitäis perustaa soul-bändi. Lappishan on kauhee soul-fani. Luulen, että hän tykkää soittaa muutakin kuin ns. perusrokkia. Nyt hän on päässyt pois mukavuusalueelta, joutunut soittamaan hiljempaa. Ja on tykännyt siitä. On päässyt fillittelemään ja tiputtelemaan. Matti-Juhanan kanssa olemme henkeen ja vereen Stevie Wonder -diggareita. Hänellä on myös taustalla 60- ja 70-lukujen soulin fanitus ja tietenkin hän on suvereeni pop-kiipparisti.

Heidi: Kuumat Siivet -EP äänitettiin maaliskuussa viikonlopun aikana Itäharjulla Äänikuvan studiossa (entinen Red House). Äänittäjä Sami Lehtonen myös miksasi ja Jarno Alho masteroi. Koitimme valita EP:lle neljä erilaista biisiä siten, että kaikki eivät olisi samasta muotista. Bändin linja kuitenkin määräytyy yleisön mielissä sen ensimmäisen julkaisun mukaan. Ja siitähän ei sitten poiketa [naurua].

Samuli: "Miksei ne enää tee sitä samaa..."

Heidi: Varsinkin Sua en enää nää -biisillä on matskua, mitä ei neljästään livenä pystytä toistamaan. Levyllä se kuulostaa aika pitkälti siltä, mitä ajattelin, kun aikoinaan tein sen biisin. Mä olen kova stemma- ja harmoniafani. Olis aivan ihanaa saada keikoille "temmat pölähtämään". Plus torvia ja jousia rakastan. Myös perkussionisti olisi kiva saada. Kuulen biiseissä paljon enemmän asioita, kuin livenä on mahdollista toteuttaa.

Heidi: Mainitsit aiemmin Rakastan sinua kuin -kappaleen kaikusoundista. Se on herättänyt bändissämme ristiriitaisia mielipiteitä siitä, minkälainen sen kaiun olisi pitänyt olla ja...

Samuli: Miksi se on siellä...

Heidi: ...ja siinä on juuri sellainen leijuva 60-luvun fiilis, minkä halusinkin siihen.

Kuumat Siivet -EP:n julkaisi cd:nä turkulainen One Clean Sound.
EP löytyy myös diginä Bandcampista.

Kauko Röyhkä ja Severi Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua (Svart)

"Tuolla pihalla grillataan. Miksei mua kutsuta?
No nyt ne kutsuu. Täytyy kai mennä.
Ne väittää, että ollaan joskus tavattu. En muista miTÄÄN. Mä oon unohtanu.
Mulle esitellään monta uutta ihmiSTÄ. Mä hymyilen vain. Pysyn etäiseNÄ.
Ja radio soittaa jotain vanhaa syketTÄ. Täällä joka iikka muistelee kuin vanhus.
Niin paljon intoa ja kimallusta, vähän lahjoja. Se raha, jonka täällä tienaisin, ei paljon lohduta.
Päivä alkaa vaihtua YÖKSI.
Pimeys laskeuTUU. Koirat RYÖMII KOPPEIHINSA."
(Kauko Röyhkä: Gulliver)

Reilu viikko sitten julkaistiin ulkopuolisen imagostaan tiukasti kiinni pitävän Kauko Röyhkän ja vibrafonisti Severi Pyysalon yhteistyöalbumi Turmion suurherttua. Projekti sai alkunsa kuluvan vuosikymmenen alussa, kun artisti oli muuttanut lilliputtien maahan ruskeana kimaltavan virran varrelle Turkuun, ja teki Pyysalon kanssa duokeikkoja. Noilla keikoilla Pyysalo muokkasi Röyhkän tunnetuinta repertuaaria jazz-muottiin. Muistini saattaa pettää, jos väitän, että parivaljakko esitti albumin starttaavan Gulliverin varhaisen version ensimmäistä kertaa Ilmiö-festivaaleilla.

Monipolvinen avainteos Gulliver on kiehtovampi kappale kuin väkisin väännetyn kertosäkeen saastuttama nimibiisi. Turmion suurherttua on silti komealta kalskahtava titteli Jukka-Pekka Välimaan sarjakuvasankari-taiteilijahahmo Röyhkälle ja erinomainen otsikko albumille, joka on Röyhkän paras tuotos kahdeksan vuotta sitten ilmestyneen Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalon Hiekkarantaa-levyn jälkeen.

Pyysalon (ja perkussionisti Jussi Lehtosen) jazzin, taidemusiikin ja iskelmän välisellä alueella operoivat sävellykset ja varsinkin sovitukset ovat inspiroituneita ja säkenöiviä. Niissä kuuluu 60- ja 70-lukujen Iskelmä-Suomen suurten taustavaikuttajien, jazzista ja klasarista ponnistavien orkesterinjohtajien perintö vahvana. Vuosi sitten julkaistulla Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen -albumilla Huominen on uni pyrittiin todennäköisesti samankaltaiseen lopputulokseen, mutta asiansa osaavat musiikin ammattilaiset päihittävät tällä kertaa rautalangan ja beat-musiikin perinteestä ponnistaneet poikaset.

Turmion suurherttuan kolmanneksi tekijäksi kreditoitu Maarit Hurmerinta on niitä harvoja artisteja, jotka eivät kyenneet muuntamaan Vain elämää -sarjaan osallistumistaan isoksi kaupalliseksi menestykseksi. Tähän suurimmat syypäät olivat varmaan hänen kaudelleen osallistuneet kolleegat, joiden keskinkertaisesta ohjelmistosta ei löytynyt diivalle sopivia biisejä. Turmion suurherttualla sävellykset ja sanoitukset ovat oivaa matskua, mutta kaupallinen potentiaali taitaa olla niin ja näin.

Huominen on uni toimi Anna Inginmaan showcase-albumina. Turmion suurherttualla hieman pienemmässä roolissa esiintyvä Maarit on menneisyytensä vanki, jonka häkin kaltereita Love Records -levytysten uusintajulkaisut ovat vahvistaneet. Naisen 70-luvun tuotantoon tykästyneenä minun oli ensikuulemalta vaikea sulattaa Pieni kahvila- ja varsinkin Elohopeaa -biisien fraseerausta. Muutaman kuuntelukerran jälkeen sulin kuin suklaapupu.

Röyhkän ja Maaritin duetto Seuraavaksi Sansibar kuulostaa Suomen euroviisukarsintaan 70-luvulla osallistuneelta kappaleelta, jota raati ei äänestänyt jatkoon, mutta josta tuli silti ikivihreä. Siinä on samanlaista lievästi harmaantunutta optimismia kuin Aki Kaurismäen elokuvassa Kauas pilvet karkaavat. Laulajakaksikko pohtii paikkaa, missä voisi elää mukavasti, halvalla. Ravintola Työn sijaan kohteeksi valikoituu eksoottinen Sansibar.

Edelleen ilahduttavan tuotteliaan muusikko Röyhkän toinen, kenties taloudellisesti tuottoisampi ammatti on kirjailija. Hauska wannabe-nobelistin henkilökuva Nero luo tuo sanoituksen kolmannesta persoonasta huolimatta mieleen kuvan Purokadun laitaa pää suurista ideoista raskaana tallustavasta Röyhkästä.

Matkaradio namedroppailee taiteilijan lapsuusmuistojen maisemissa. Lehtosen Joskus pääsee piru irti on tavallaan kuin Jori Sivosen ja Irina Milanin Piru mieheks -kappaleen (Syksyn Sävel -kilpailu 1977) rinnakkaisteos. On mahtavaa, että tällaisia levyjä julkaistaan! Jatsi on pirun mukavaa musiikkia.